tiistai 8. heinäkuuta 2014

Myö ollaan valmiit, entäs työ?

Alkaa olla käsillä se aika, että kisut toivottavat kaikki tutustujat lämpimästi tervetulleiksi leikkimään kanssamme! 14.7. alkaen meihin voi tulla tutustumaan livenä ja varata itselleen kissanpennun tai kissaemon. Kissaa varatessa suoritetaan yhdistykselle pennuista varausmaksu, joka sisältyy kissan luovutusmaksuun. Tutustuthan etukäteen myös kissojen luovutussopimukseen. Pentujen luovutukset viikoilla 33-35 rokotusten ja sirutusten jälkeen, tarkemmat tiedot kissan esittelykuvan yhteydessä. Myös emokissat ovat valmiita uusiin koteihin pentujen ollessa luovutusikäisiä. Sijaiskodissa kissat ovat olleet tekemisissä koirien kanssa.

HUOM! Varaustilanne on viimeksi päivitetty 28.7.2014


Emokissa Luru VARATTU ♡

Luru-neiti on puolipitkäkarvainen sekä vielä hyvin nuori ja pienikokoinen emokissa. Luru on huolehtinut pennuista antaumuksella ja juttelee kuristen sekä pennuille, ihmisille että Sirulle. Luru tykkää tulla rapsuteltavaksi ja on kesy sekä käsiteltävä kissa. Luru ja Siru tulevat mainiosti keskenään toimeen, joten olisi hienoa, mikäli emokissat saisivat yhteisen kodin <3


Emokissa Siru VARATTU ♡

Siru on Lurua hieman varauksellisempi luonteeltaan, mutta antaa silittää ja on ihmisten lähellä. Ei hakeudu ainakaan vielä yhtä innokkaasti rapsuteltavaksi kuin Luru. Nuori ja kesy kissa. Siru juttelee kovaan ääneen mikäli sillä on nälkä ja ruokatarjoilu on kissan mielestä myöhässä, onkin siksi usein ensimmäisenä vastassa ovella :) Tarkkaavainen ja valpas kissa, joka varmasti haluaa kissakaverin uuteen kotiinsa, mieluiten Lurun.

Fanny, narttu VARATTU
Syntynyt 20.5.2014 > luovutus vko 33

Fanny-girl on kaunis puolipitkäkarvainen tytönalku. Fanny on melko rauhallinen pentu, joka puuhailee ihmisen lähistöllä, mutta harvemmin tulee itsenäisesti syliin. Ei arista käsittelyä vaan osaa olla rauhassa sylissä ja nostettaessa. Adoptoitu, emoa ei tiedossa.

Goya, kolli VARATTU
Syntynyt 20.5.2014 > luovutus vko 33

Goya-koijari löytää aina uusia seikkailuja ja jännittäviä juttuja. Goya pyörii ihmisten ympärillä ja eksyy välillä syliin sekä köllöttelemään selälleen rapsuteltavaksi. Goya on vauhdikas kaveri, joka osaa käyttää kynsiään nätisti sylissä ollessaan. Adoptoitu, emoa ei tiedossa.

Napu, narttu  VARATTU
Syntynyt vko 21 > luovutus vko 33

Napu-napsukka saapui porukkaan viimeisenä juhannuksen jälkeen ja emot adoptoivat sen hienosti mukaan. Napu on nätti "perusmaalaiskissa" ja tulee hyvin usein syliin istumaan ja nauttimaan ihmisten seurasta. Rauhallinen kissa ja tykkää kyllä leikkiä muiden kissojen tai ihmisten kanssa.





Venny, narttu VARATTU
Syntynyt 20.5.2014 > luovutus vko 33

Venny-maitoviiksi tykkää seikkailla itsekseen ja on luonteeltaan ainakin vielä hieman itsenäisempi ja varautuneempi kuin muut vanhimmista pennuista. Hetken malttaa viipyä ihmisen sylissä leikkien välissä. Väritykseltä hieman harmahtavampi ja raidallisempi kuin muut kisut. Adoptoitu, emoa ei tiedossa.







Titian, narttu VARATTU
Syntynyt vko 22 > luovutus vko 34

Titian-tytsy on lähtenyt kunnolla liikkeelle viimeisimpien joukossa. Titianin erottaa siskostaan Tovesta mustasta leukaparrasta. Titian on melko rauhallinen kissanalku, mutta varmasti reipastuu saadessaan lisää ikää ja varmuutta. Siru-emon pentu.






Tove, narttu VARATTU
Syntynyt vko 22 > luovutus vko 34

Tove-tassuttelija on hyvin samannäköinen siskonsa Titianin kanssa, erona valkoinen leuan alus. Tove seikkailee ja touhuaa paljon sekä painii milloin kenenkin kanssa. Välillä löytää tiensä ihmisen syliin rapsuteltavaksi. Tove on kova kehräämään. Siru-emon pentu.

Dali, kolli VARATTU
Syntynyt 2.6.2014 > luovutus vko 35

Dali-taiteilija eroaa veljestään Raphaelista sinisillä silmillä (ainakin vielä) ja on koko porukan pienin ja siroin pentu. Dali on vielä melko rauhaisa kaveri, joka oppi viimeisenä kävelemään ja liikkumaan, joten maailmassa on vielä paljon uusia asioita. Dali on hieman harmahtavampi väritykseltään. Luru-emon pentu.


Raphael, kolli VARATTU
Syntynyt 2.6.2014 > luovutus vko 35

Raphael on reipas touhottaja, joka tykkää painia sekä kiipeillä vanhempien pentujen perässä. Raphael on kova kehräämään saadessaan takapuolen ja selän rapsutuksia. Vielä isokokoisempi versio veljestään Dalista. Luru-emon pentu.





Klikkaamalla kuvia näet kissakuvat isompina! Jos haluat tulla tutustumaan kissoihin sijaiskotiin, laita sähköpostia osoitteeseen zebrafinches[at]gmail.com ja sovitaan aika. Kerro samalla millaista kissaa etsit sekä millainen koti kissalle olisi tarjolla. Kissoja luovutetaan noin 100km säteellä Lahdesta. Yhdistys tuo eläimet uuteen kotiin sekä kuljetuksesta peritään vientimaksu (0-20 km = 5€).

VARAUS = alustava varaus, kissalle on mahdollisesti koti tarjolla
VARATTU = maksettu varausmaksu ja sovittu kissan luovutuksesta

3 kommenttia:

  1. Kiitos eilisestä visiitistä! Meillä on jo ikävä tyttöjä ja odotetaan heitä kovasti kotiin :)
    Viestittelen ensi viikosta, jos olisitte kotona niin tullaan tervehtimään uudelleen.
    t. Sulat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos teille, kun tarjoatte mahtavan kodin kissoille ja oli mukava tutustua! Pennut senkun kasvavat päivä päivältä ja vauhti oletettavasti kiihtyy, joten tervetuloa leikkimään vain uudemmankin kerran :D
      t. Elina

      Poista
    2. Kiitos tullaan mielellään. Videota on katsottu lähes taukoamatta ikävän helpottamiseksi :)
      Laitan viestiä ensi viikolla milloin sopii taas tulla. Pitkät rapsutukset koko jengille meiltä!

      Poista